Uutisia
Blogikirjoitus 6
- Tietoja
Rakentamisen askeleet ovat edenneet!
Uuden koulu/kirjastorakennuksemme väestönsuoja, alakerran seinät ja jopa ala-aulan opinportaat ovat paikoillaan ja kaikkien ihasteltavina. Lisäksi rakennetaan jo toisen kerroksen seiniä ja nostettiinpa keskiviikkona pääsisäänkäynnin pylväitäkin pystyyn. Kirjastonkin seinät ovat paikoillaan ja luovat kokonaiskuvan upeista ja helposti saavutettavista tiloista. Rakennus siis näyttää jo hieman paremmin muotoaan ja melkein jo näen oppilaiden istuvan opinportailla tekemässä tehtäviään ja kuntalaisten lukevan lehtiä kirjastossa.
Urakoitsija on toistaiseksi pysynyt rakentamisaikataulussa ja tavoitteena on edelleen, että tammikuussa 2028 opetus ja kirjastopalvelut aloittavat toimintansa uudessa rakennuksessa.
Rakentamisen ohella olemme vieneet eteenpäin rakennuksen sisustamista ja kalustamista. Rakennuksen tuleva henkilökunta on saanut mahdollisuuden suunnitella, mitä ja millaisia materiaaleja, värejä ja kalusteita he haluavat tiloihin. Hehän ovat tässä asiassa asiantuntijoita tulevina käyttäjinä. Työpajassa on jo mm. pohdittu, onko oppilastuolien alla pyöriä ja minkälaiset sohvat soveltuvat parhaiten oppilaiden tai henkilökunnan istuskeluun ja ”loikoiluun”. Työpajat ja suunnittelukokoukset jatkuvat vielä jonkin aikaa. Myös oppilaat saavat mahdollisuuden vaikuttaa tiettyjen kalusteiden valintaan.
Olemme myös edistäneet rakennuksen sisäpuolen taidehanketta. Kulttuurityöryhmä on valinnut taiteilijan, joka toteuttaa taidehankkeen. Pidän teidät vielä jännityksessä, sillä kirjoitamme erillisen kirjoituksen taiteilijasta ja projektista, jonka hän on lupautunut toteuttamaan.
Käykäähän aina välillä kurkistamassa Voltintieltä rakentamisen edistymistä ja näkyyhän rakennus jo Mäntyhoviinkin asti!
Hyvää isänpäivää ja marraskuun jatkoa kaikille!
Leila Qvist-Pettersson, sivistys- ja hyvinvointijohtaja

Evijärveläisten yhteinen joulujuhla 2026
- Tietoja

Kerro mielipiteesi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen arviointiryhmän esityksistä
- Tietoja
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen arviointiryhmä esittää suljettavaksi mm. Evijärven molemmat asumispalveluyksiköt (Kaislahovi ja Pihlajapirtti) sekä Päkintuvan hoivaosaston.
Lisäksi lopettamisuhan alla ovat lähes kaikki jäljellä olevat hyvinvointialueen palvelut, kuten laboratoriopalvelut.
Kerro mielipiteesi arviointiryhmän esityksistä
- Tiedote
- 29.10.2026 klo 15.12 (Muokattu: 30.10.2026 klo 09.08)
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on valtiovarainministeriön päätöksellä arviointimenettelyssä. Arviointimenettelyn tavoitteena on saada hyvinvointialueen talous tasapainoon ja säilyttää alueen kyky turvata lakisääteiset palvelut asukkaille.
Arviointimenettelyä varten valtiovarainministeriö on asettanut arviointiryhmän. Etelä-Pohjanmaan arviointiryhmä on antanut 21.10.2026 järjestetyssä kokouksessaan hyvinvointialueelle toimenpide-ehdotuksia muun muassa hyvinvointialueen palveluverkon muutoksista.
Alueemme asukkailla on nyt hallintolain 41 §:n mukaisesti mahdollisuus ilmaista mielipiteensä arviointiryhmän esityksistä.
Tutustu ensin arviointiryhmän toimenpide-ehdotuksiin. Löydät arviointiryhmän 21.10.2026 kokouksen pöytäkirjan liitteineen verkkosivulta Arviointimenettely kohdasta Arviointiryhmän pöytäkirjat.
Kerro sen jälkeen mielipiteesi esityksistä oheisen verkkokyselyn (webropol, linkki avautuu uuteen välilehteen) kautta.
Kysely on avoinna 12.11.2026 saakka.
Hyvinvointialue käsittelee arviointiryhmän toimenpide-ehdotukset viimeistään vuoden 2027 talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Kyselyä koskevat tiedustelut voi osoittaa:
Kirjepostia asiaa koskien voi lähettää osoitteella:
Kirjaamo
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanneksenrinne 7
60220 Seinäjoki
Lisää kuoreen maininta ”asukaskysely”.
Ehdotukset Kunnon kuntalainen ja Kulttuuripalkinto 2026 - huomionosoituksen saajiksi
- Tietoja
Kunnon kuntalainen 2026
Evijärven Kunnon kuntalainen on Pohjanmaan Urheilu ry:n ja osuuspankkien 1980-luvun alussa luoma huomionosoitus henkilölle, joka on ansioitunut liikunnan, terveyden tai yhteisöllisen toiminnan edistäjänä Evijärvellä.
Huomionosoituksen saajan päättää sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Tänä vuonna valintaan saavat vaikuttaa kaikki kuntalaiset ja yhteisöt lähettämällä ehdotuksia sopivasta henkilöstä.
Ehdota Kunnon kuntalaista maanantaihin 19.10.2026 klo 12 mennessä tällä lomakkeella: https://link.webropolsurveys.com/S/D1109D58B6DEFEAA
tai lähetä ehdotuksesi sähköpostilla
Kunnon kuntalaiset Evijärvellä
1982 Antti Iho
1983 Ilmari Sulkakoski
1984 Eino Kirsilä
1985 Anna-Liisa Järvelä
1986 Matti Kujala
1987 Kalevi Rintala
1988 Mikko Järvinen
1989 Tapani Vanhamäki
1990 Esko Matalamaa
1991 Paavo Vieri
1992 Sirpa Joutsen
1993 Heikki Vainionpää
1994 Markku Toijala
1995 Katja Virtanen
1996 Martta Muilu
1997 Reino Kultalahti
1998 Paula Puotinen
1999 Jorma Tähtinen
2000 Reijo Palohuhta
2001 Mauno Puotinen
2002 Tapani Kalmukoski
2003 Martti Joutsen
2004 Sakari Mikkola
2005 Aimo Sironen
2006 Anne Kujala
2007 Reima Niemelä
2008 Ari Siltanen
2009 Johanna Perkkalainen
2010 Matti Aho
2011 Jaana Takala
2012 Janne Kultalahti
2013 Risto Elgbacka
2014 Heikki Valijoki
2015 Heli Saari
2016 Osmo Mäntylä
2017 Mari Takamaa
2018 Antti Försti
2019 Aimo Järvelä
2020 Tiia Viiperi
2021 Lauri Tähtinen
2022 Johanna Kujala
2023 Juho Fränti
2024 Petri Övermark
2025 Maarit Koivukangas
Evijärven kulttuuripalkinto 2026
Evijärven kulttuuripalkinnon saaja voi olla henkilö, ryhmä, yhdistys tai yhteisö.
Palkinnon saaja on edistänyt evijärveläistä kulttuuria tai tehnyt Evijärven olosuhteissa merkittävän kulttuurityön tai tehnyt Evijärveä positiivisella tavalla tunnetuksi pitäjän ulkopuolella.
Huomionosoituksen saajan päättää sivistys- ja hyvinvointilautakunta. Valintaan saavat vaikuttaa kaikki kuntalaiset ja yhteisöt lähettämällä ehdotuksia sopivasta henkilöstä.
Ehdota Kulttuuripalkinnon saajaa maanantaihin 19.10.2026 klo 12 mennessä tällä lomakkeella: https://link.webropolsurveys.com/S/9CB4FBA27B711E92
tai lähetä ehdotuksesi sähköpostilla
Kulttuuripalkinto, saajat
1988 Evijärven harrastajateatteri
1989 Martti O. Kultalahti, Evijärven autourheilijat ja Unto Jokela
1990 Kaisu Joensuu
1991 Evijärveläiset speliesiintyjät (Spelit-mitali)
1992 Mari Joensuu ja Aatos Paalanen
1993 Alapään kylätoimikunta
1994 Kivijärvenkylän nuorisoseura ry
1995 Evijärven käsityökeskus ja Haapajärven ala-aste
1996 Jokikylän naisten pellavaprojekti
1997 Linnea Paalanen ja Terhi Valkosalo
1998 ei jaettu
1999 Tuija Ahola
2000 ei jaettu
2001 Kaisu Försti, Pauli Koskipuisto ja Veli Koskela
2002 Matti Söderkultalahti
2003 Taina Uutela
2004 Kivijärvenkylän Kivat ja Kovat
2005 Antti Ahopelto
2006 Uittomiehet Ville Kultalahti, Esa Kujala ja Reijo Saari
2007 Aila Järvelä
2008 Päivi Kultalahti
2009 ei jaettu
2010 ei jaettu
2011 ei jaettu
2012 Johanna Försti
2014 Evijärven Harrastajateatteri ry
2016 Elina Försti
2018 Evijärvi-Seura ry
2020 Kuvataideyhdistys Pisarat ry
2022 Satu Lumiaho
2024 ei jaettu
SIJAISUUKSIA SIIVOUSTYÖHÖN KOULUILLE JA PÄIVÄKOTEIHIN
- Tietoja
Evijärven kunta pyytää ilmoittautumaan, mikäli olet kiinnostunut siivoojan työstä. Jos olet halukas toimimaan kouluissa ja päiväkodeissa siivoustyössä ja olet käytettävissä lyhyelläkin varoitusajalla. Toimit itsenäisesti, olet joustava ja asiakaspalveluhenkinen.
Otathan yhteyttä siivoustyönohjaaja Stina Huhmarsaloon puhelin 0447699510 tai sähköpostilla
Kelpoisuusvaatimuksena on toimitilahuoltajan tutkinto tai riittävä työkokemus. Muodollisesti kelpoisten sijaisten puuttuessa otetaan huomioon myös hakijat, joilla ei ole muodollista pätevyyttä.
Ilmoitus on voimassa toistaiseksi.